Tiedemies kiipelissä

Olipa kerran tiedemies nimeltään Antero. Anterolla oli pieni talo, mutta Antero ei asunut talossa. Anterolla oli oma puutarha. Puutarha ei ollut mikä tahansa puutarha vaan... SALAINEN PUUTARHA! Kukaan muu ei tiennyt puutarhasta, kuin Antero. Puutarhaan pääsi sanomalla taikalauseen. Lause oli: Puutarha minulle aukene. Puutarhan pääsypaikka oli Anteron takaseinässä lohenneen hirren kohdalla.

Puutarha oli Anteron tärkein psikka, kuin myös Anteron koepaikka, jossa Antero teki pieniä kokeita hänen tiedemiehen välineillään. Anterolla oli kaupungin parhaat tiedemiehen tsidot. Kaikki hallusivat nähdä Anteron työhuoneen, mutta Antero ei halunnut muiden tietävän puutarhasta. Puutarha oli Anteron elämä ja kaikkeus. Anteron sukulaiset olivat kuolleet aikoja sitten, koska Antero oli nyt 105 vuotias. Mietit varmaan miten se voi olla mahdollista, mutta Antero oli valmistanut itselleen juoman, joka estäisi kuoleman. Vaikka Antero olisi jäänt auton alle, hän olisi selvinnyt vain säikähdyksellä, niin kuin autoilija....

Eräs päivä Antero meni puutarhaan. Hän käveli pitkin sorapolkuja ja kasteli kukkia. Puutarha oli siitä ihmeellinen, että siellä kasvoi kasveja joita ei muualla kasvanut. Jos joku kukkatieteilijä olisi päässyt puutarhaan, hän olisi aivan varmasti ruvennut heti tutkimaan ja keräämään niiden siemeniä, jotta muu maailma saisi nähdä ne hienoudet. Mutta nyt asiaan. Anpennskäveli ja tutkiskseli kasvvien kuntoa ja mullan kosteutta. Yht´äkkiä pensaasta hyppäsi outo likainen ja takku-tukkainen olio.
- Hei. Kuka olet? Etsitkö sinä jotakuta? Antero kysyi.
- Olen peikko ja tulin sieppaamaan sinut, peikko vastasi.
Antero rupesi juoksemaan peikkoa karkuun, mutta peikko oli nopeampi. Peikko kietoi kätensä Anteron vatsan ympärille ja rupesi työntämään Anteroa pois puutarhasta. Uloskäynnin kohdalla peikko kuitenkin kääntyi vasemmalle. Antero ihmetteli mihin peikko oli häntä viemässä. Anttero sai siihen vastauksen äkkiä sillä peeikko tönäisi Anteron selliin ja sanoi:
- Sinä pysyt siellä, kunnes kerrot miten tehdään kuolemattomuus juomaa! Kuolemattomuus juoma oli sitä, jolla Antero oli thenyt itsestään kuolemattoman. Antero katsoi peikkoa, mutta ei vastannut peikon kysymykseen. Peikko hymähti ja käveli pois.

Kun Antero oli nukkunut sellissä yhden tuskallisen yön, hän heräsi peikon tuomaan aamiaiseen. Antero ilahtui peikon tuomasta puurosta, mutta kun Antero maiistoi sitä, se oli aivan kovaa eikä lisukkeena ollut mitään. Anteron ei auttanut muu, kuin syödä peikon tuoma puuro. Anteron syödessä peikko katseli Anteroa tuiman näköisenä. Puuronsa syötyä hän työnsi lautasen peikolle. Peikko otti lautasen. Pian peikko palasi jälleen Anteron luo lattiaräätin kanssa. Antero arvasi, että joutuisi pesemään lattiat, ja Antero arvasi oikein. Antero joutui pesemään sellinsä perin pohjin. Kun Antero pesi takaseinää hän huomasi, että seinästä pääsi läpi.

Antero lopetti luuttuamisen ja käveli seinän läpi. Antero yritti kävellä takaisin selliin, mutta ei päässyt. Antero kuuli peikon askeleet.
- Voi ei1 Nyt olen pulassa, Antero parahti itseksen. Antero ei ollut huomannut, että hänen housujen taskusta tipahti puhelin. Antero astui tääksepäin ja laittoi päänsä käsiensä väliin. Mutta silloin Antero onneksi huomasi puhelimen. Antero laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja kokeili mennä takaisin selliin. Antero olisi halunnut lähteä pois peikon talosta, mutta arveli sen olevan väärä valinta, koska peikko löytäisi Anteron muutenkin. Antero pääsi kuin pääsikin takaisin selliin, mutta liian myöhään. Peikko oli jo tullut Anteron sellille. Peikko avasi sellin oven ja asteli selliin. Peikko kysyi Anterolta:
- Miten sinä pääsit kulkemaan tuon seinän läpi? Sinä et ole voinut valmistaa juomaa... Ja jos pääsit seinien läpi sinun olisi pitänyt päästä irti minun otteestani, kun toin sinut tänne, peikko mietti. Nyt Anterokin jo ihmetteli mistä puhelin hänen taskuunsa oli tullut. Mutta silloin Antero muisti toivoneensa pääsevänsä pois peikon luota, joten puhelin oli ollut varmaan esine, jonka toivomus oli tuottanut. Mutta kun Antero pääsi takaisin ajatuksistaan hän huomasi peikon enevän takaseinän luo puhelin kädessään. Peikko käveli toiselle puolelle, silloin Antero livahti ulos sellistä ja meinasi karata, mutta peikko oli huomannut Anteron aikeet. Nyt Antero oli pulassa. Hän voinut edes kävellä peikon otteesta, koska puhelin oli peikolla.

Peikko oli tarttumassa Anteroon, mutta peikon kädet menivät Anteron läpi. Peikko yritti uudelleen, mutta jälleen tapahtui sama kummallinen juttu. Peikko oli nopea ja ketterä, mutta vähä-älyinen. Peikko oli jo unohtanut puhelimen ja rupesi miettimään sormi leuallaan, miten äskeinen pystyi tapahtumaan.

Peikko ei huomannut Anteron lähtöä, koska mietti miten hänen kädet menivät Anteron läpi. Peikko ei myöskään huomannut, kun Antero oli lähtiessään napannut puheliman peikon taskusta. Peikko mietti niin kauan, että Antero ehti valmistaa lientä, jolla pystyi siirtämään maata paikasta toiseen. Kun liemi oli valmis Antero levitti lientä salaiseen puutarhaan ja siirsi pienen hirsimiökkinsä ja puutarhan kauas peikon talosta. Kun Antero oli saanut kaiken tehtyä peikko lakkasi miettimästä ja huomasi vangin olevan poissa. Peikko rypesi etsimään anteroa. Antero ei ollut sisällä, joten peikko meeni etsimään ulkoa. Pian peikko huomasi tippuvansa johnkin. Peikko tippui tyhjyyteen, sillä Antero oli poistanut kaiken maan, joka sijaitsi puutarhassa. Peikon mökki sijaitsi puutarhan vieressä, joten se ei ollut puutarhaa. Vieläkin peikko tippuu tyhjyyttä kohti, eikä varmaan koskaan saavu maan päälle. Nyt Antero pystyy elämään rauhallisesti ilman huolta.

LOPPU!
Kirj. Katariina 4.lk