Olipa kerran tiedemies nimeltään Antero. Anterolla oli pieni talo, mutta Antero ei asunut talossa. Anterolla oli oma puutarha. Puutarha ei ollut mikä tahansa puutarha vaan... SALAINEN PUUTARHA! Kukaan muu ei tiennyt puutarhasta, kuin Antero. Puutarhaan pääsi sanomalla taikalauseen. Lause oli: Puutarha minulle aukene. Puutarhan pääsypaikka oli Anteron takaseinässä lohenneen hirren kohdalla.
Puutarha oli Anteron tärkein psikka, kuin myös Anteron koepaikka, jossa Antero teki pieniä kokeita hänen tiedemiehen välineillään. Anterolla oli kaupungin parhaat tiedemiehen tsidot. Kaikki hallusivat nähdä Anteron työhuoneen, mutta Antero ei halunnut muiden tietävän puutarhasta. Puutarha oli Anteron elämä ja kaikkeus. Anteron sukulaiset olivat kuolleet aikoja sitten, koska Antero oli nyt 105 vuotias. Mietit varmaan miten se voi olla mahdollista, mutta Antero oli valmistanut itselleen juoman, joka estäisi kuoleman. Vaikka Antero olisi jäänt auton alle, hän olisi selvinnyt vain säikähdyksellä, niin kuin autoilija....
Eräs päivä Antero meni puutarhaan. Hän käveli pitkin sorapolkuja ja kasteli kukkia. Puutarha oli siitä ihmeellinen, että siellä kasvoi kasveja joita ei muualla kasvanut. Jos joku kukkatieteilijä olisi päässyt puutarhaan, hän olisi aivan varmasti ruvennut heti tutkimaan ja keräämään niiden siemeniä, jotta muu maailma saisi nähdä ne hienoudet. Mutta nyt asiaan. Anpennskäveli ja tutkiskseli kasvvien kuntoa ja mullan kosteutta. Yht´äkkiä pensaasta hyppäsi outo likainen ja takku-tukkainen olio.
- Hei. Kuka olet? Etsitkö sinä jotakuta? Antero kysyi.
- Olen peikko ja tulin sieppaamaan sinut, peikko vastasi.
Antero rupesi juoksemaan peikkoa karkuun, mutta peikko oli nopeampi. Peikko kietoi kätensä Anteron vatsan ympärille ja rupesi työntämään Anteroa pois puutarhasta. Uloskäynnin kohdalla peikko kuitenkin kääntyi vasemmalle. Antero ihmetteli mihin peikko oli häntä viemässä. Anttero sai siihen vastauksen äkkiä sillä peeikko tönäisi Anteron selliin ja sanoi:
- Sinä pysyt siellä, kunnes kerrot miten tehdään kuolemattomuus juomaa! Kuolemattomuus juoma oli sitä, jolla Antero oli thenyt itsestään kuolemattoman. Antero katsoi peikkoa, mutta ei vastannut peikon kysymykseen. Peikko hymähti ja käveli pois.
Kun Antero oli nukkunut sellissä yhden tuskallisen yön, hän heräsi peikon tuomaan aamiaiseen. Antero ilahtui peikon tuomasta puurosta, mutta kun Antero maiistoi sitä, se oli aivan kovaa eikä lisukkeena ollut mitään. Anteron ei auttanut muu, kuin syödä peikon tuoma puuro. Anteron syödessä peikko katseli Anteroa tuiman näköisenä. Puuronsa syötyä hän työnsi lautasen peikolle. Peikko otti lautasen. Pian peikko palasi jälleen Anteron luo lattiaräätin kanssa. Antero arvasi, että joutuisi pesemään lattiat, ja Antero arvasi oikein. Antero joutui pesemään sellinsä perin pohjin. Kun Antero pesi takaseinää hän huomasi, että seinästä pääsi läpi.
Antero lopetti luuttuamisen ja käveli seinän läpi. Antero yritti kävellä takaisin selliin, mutta ei päässyt. Antero kuuli peikon askeleet.
- Voi ei1 Nyt olen pulassa, Antero parahti itseksen. Antero ei ollut huomannut, että hänen housujen taskusta tipahti puhelin. Antero astui tääksepäin ja laittoi päänsä käsiensä väliin. Mutta silloin Antero onneksi huomasi puhelimen. Antero laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja kokeili mennä takaisin selliin. Antero olisi halunnut lähteä pois peikon talosta, mutta arveli sen olevan väärä valinta, koska peikko löytäisi Anteron muutenkin. Antero pääsi kuin pääsikin takaisin selliin, mutta liian myöhään. Peikko oli jo tullut Anteron sellille. Peikko avasi sellin oven ja asteli selliin. Peikko kysyi Anterolta:
- Miten sinä pääsit kulkemaan tuon seinän läpi? Sinä et ole voinut valmistaa juomaa... Ja jos pääsit seinien läpi sinun olisi pitänyt päästä irti minun otteestani, kun toin sinut tänne, peikko mietti. Nyt Anterokin jo ihmetteli mistä puhelin hänen taskuunsa oli tullut. Mutta silloin Antero muisti toivoneensa pääsevänsä pois peikon luota, joten puhelin oli ollut varmaan esine, jonka toivomus oli tuottanut. Mutta kun Antero pääsi takaisin ajatuksistaan hän huomasi peikon enevän takaseinän luo puhelin kädessään. Peikko käveli toiselle puolelle, silloin Antero livahti ulos sellistä ja meinasi karata, mutta peikko oli huomannut Anteron aikeet. Nyt Antero oli pulassa. Hän voinut edes kävellä peikon otteesta, koska puhelin oli peikolla.
Peikko oli tarttumassa Anteroon, mutta peikon kädet menivät Anteron läpi. Peikko yritti uudelleen, mutta jälleen tapahtui sama kummallinen juttu. Peikko oli nopea ja ketterä, mutta vähä-älyinen. Peikko oli jo unohtanut puhelimen ja rupesi miettimään sormi leuallaan, miten äskeinen pystyi tapahtumaan.
Peikko ei huomannut Anteron lähtöä, koska mietti miten hänen kädet menivät Anteron läpi. Peikko ei myöskään huomannut, kun Antero oli lähtiessään napannut puheliman peikon taskusta. Peikko mietti niin kauan, että Antero ehti valmistaa lientä, jolla pystyi siirtämään maata paikasta toiseen. Kun liemi oli valmis Antero levitti lientä salaiseen puutarhaan ja siirsi pienen hirsimiökkinsä ja puutarhan kauas peikon talosta. Kun Antero oli saanut kaiken tehtyä peikko lakkasi miettimästä ja huomasi vangin olevan poissa. Peikko rypesi etsimään anteroa. Antero ei ollut sisällä, joten peikko meeni etsimään ulkoa. Pian peikko huomasi tippuvansa johnkin. Peikko tippui tyhjyyteen, sillä Antero oli poistanut kaiken maan, joka sijaitsi puutarhassa. Peikon mökki sijaitsi puutarhan vieressä, joten se ei ollut puutarhaa. Vieläkin peikko tippuu tyhjyyttä kohti, eikä varmaan koskaan saavu maan päälle. Nyt Antero pystyy elämään rauhallisesti ilman huolta.
LOPPU!
Kirj. Katariina 4.lk
torstai 20. tammikuuta 2011
maanantai 17. tammikuuta 2011
Ihmeellinen rikosaalto
Hei! Olen Anna. Asun Helsingissä ja olen 21-vuotias aikuisen alku. Minulle sattui ja tapahtui tällä viikolla. Taidan nyt kertoa siitä.
Kun olin päässyt maanantai iltana töistä, lähdin kävelemään karkkitehtaalta kotiin. Kävelin erään korukaupan ohi, mutta pysähdyin pian ja kävelin takaisin ikkunan luo. Rupesin katsomaan erästä todella kaunista kimaltelevaa timanttisormusta. Katselin hetken sen hintaa ja rupesin laskeskelemaan rahojani. Iloitsin, koska rahani riittäisivät sormukseen.
Kävelin ovesta sisään ja menin kassan luo.
- Hyvää päivää! Etsittekö jotain tiettyä korua? vanhahko noin kuusikymppinen mies kysyi minulta. Mies oli koruliikkeen omistaja ja perustaja.
- Juu, taidanmpa etsiäkin.. Näin tuossa ikkunassa sellaisen kauniin timanttisormuksen. Haluaisin ostaa sellaisen, minä sanoin.
- selvä, odota hetki niin haen tuolta varastosta sellaisen, mies sanoi ja lähti prtaita pitkin varastoon joka ilmeisesti sijaitsi alakerrassa. Rupesin katselemaan ympärilleni. Koruliike oli pieni ja hieman ahtaan tuntuinen. Joka paikassa oli paljon erilaisia kelloja ja koruja. Liikkeessä oli vain yksi iso ikkuna. Kuulin kun mies käveli vanhoja ja narisevia portaita ylöspäin.
-Tätäkö tarkoitit? myyjä kysyi minulta.
-Kyllä, juuri tuota, minä sanoin hymyillen.
Kun olin lähtenyt liikkeestä, kävelin kotiin ja rupesin katsomaan kello kuuden uutisia. Uutisissa kerrottiin Itä-Helsingin suuresta rikosaallosta. Melkein kaikkien Itähelsinkiläisten arvokkaat timantti korut oli varastettu.
Kun seuraavana heräsin valkoisesta ja sotkuisesta makuuhuooneestani lähdin alakertaan syömään aamupalaa. Huoneen lattialla lojui paljon vaatteitani, kuten koko pienessä kerrostalo asunnossani..
Aamupalan ja aamupesujen jälkeen lähdin ajamaan pienellä Opel Corsallani kohti työpaikkaani eli karkkitehdasta.
Karkkitehtaalla jätin arvotavarani autoon. Kävelin sisään ja vaihdoin työvaatteet päälleni.
- Hei Anna! Onko tavarat hävinneet? työkaverini Minttu kysyi minulta.
- Ei onneksi, sun? minä kysyin Mintulta.
- No, viime yönä minulta oli hävinnyt äitini vanha kultariipus, Minttu sanoi apeana.
Näytin Mintulle surullista naamaa ja jatkoin karkkien pakkausta. Haistoin mille ympärilläni tuoksui. Haistoin ihanan suklaa karamellien tuoksun. Katsoin ympärilleni ja maistoin salaa yhden toffee täytteisen suklaa karkin. Laitoin karkkipaperin taskuuni ja jatkoin töitä.
Kun työpäiväni oli ohi menin vaihtamaan karkin hajuiset työvaatteeni pieneen tavarakaapeilla täytettyyn työntekijöiden huoneeseen. Kävelin suurista lasiovista ulos ja istuin pikkuauton koslaani. Peruutin pois parkkipaikalta ja lähdin ajamaan kotiin.
Kotona tunsin kuinka mahani pohjaa vihloi nälkä. Kävelin jääkaapilleni. Jääkappini oli pieni kokoinen ja aiva tyhjilläään. Tuumasin hetken ja ajattelin mennä läiheseen ravintolaan syömään.
Ravintola oli sisältä punaisella värill'ä sisustettu ja tunnelma oli lämmin ja rauhallinen. Kuulin kuinka astioiden kilinä täytti ravintolan ja kokit nauraa röhöttivät lämpimän oloisessa keittiössä. Kun tarjoilija tuli kohdalleni, hän kysyi mitä minä söisin. Tilasin spagetin tomaatt - rosmariini kastikkeella ja tomaatti - timjami salaattia. Katselin hieman viereisiin pytiin ja huomasin epäilyttävän miehen. Miehellä oli ranskalaisen miehen viikset ja tummat hiukset. Arvelin miehen olevan ranskalainen maahanmuuttaja. Tiesin hänen olevan maahanmuuttaja, koska hän ajoi työpäiväni jälkeen minua vastaan. Katseklin miehen puuhia ja huomasin hänen katselevan naisten käsilaukkuja ja timantti koruja. Pian sormus rupesi hohtamaan outoa punaista valoa, joka muuttui yht´äkkiä vaaleansiniseksi ja jälleen punaiseksi. Sormus lähetti minulle jotain outoa värisevää singaalia, joka pakotti minut tekemään erilaisia asioita. Ensinmäiseksi minun piti mennä miehen luo ja kysyä mitä hän tekee. Mies sanoi olevansa syömässä. Kysyin miksi hän katseli naisten käsilaukkuja.Siihen hän vastasi etsivänsä jotain tiettyä naista kenen kanssa hänen piti syödä tässä tavintolassa.
Kun olin taas omassa pöydässäni istumassa mies tuli minua vastapäätä olevalle paikalle.
- Mikä snun nimesi on? hän kysyi minulta.
- Olen Anna. Entäpä sinä? minä lysyin häneltä.
- Olen Fránco, Fránco vastasi.
Silloin mies istui viereeni ja sanoi minulle:
- Jos yrität selvittää korujen katoamisen arvoitusta, minulta ei heru tietoa. Lopeta selvittäminen sinä senkin karkkitehtailija! Fránco sanoi minulle ja lähti. Odotin, että saisin ruokani. Kun vihdoin oli saanut sen söin nopeasti ja lähdin kotiin. Aioin seuraavana päivänä mennä suoraan töiden jälkeen poliisilaitokselle kertomaan Fráncosta. Lehdessä nimittäin pyydettin kertomaan havannoista jotka liittyisivät koru-varkaaseen. Fránco taisi siksi kieltää minua kertomasta kellekään, koska tiesi poliisien etsivän syyllistä ja korujen kätköä. Maksoin ja lähdin kotiini.
Kun olin kotona menin katsomaan seitsemän uutisia, sillä toivoin, että siellä olisi ollut jotain koruvarkauksista, tai no, minun tiedossa Fráncosta. Uutisissa ei ollut tällä kertaa varkauksista vaan kaikista muista, kuten luonnon ilmiöistä ja sen sellaisista.. Katsoin vielä televisio-ohjelmia kunnes kello puoli yksitoista ja päätin mennä nukkumaan, koska huomenna minulla olisi aamuvuoro ja täytyisi herätä hieman aiemmin kuin muina aamuina.
Kun oli vihdoin aamu menin aamupalalle ja sitten pesemään hampaat, pukemaan ja kaikki joka päiväiset aamupesuni. Lähdin töihin. Töissä minulla oli aivan normaali ja kaikki olivat niin kuin aina ennenkin.
Töiden jälkeen ajoin suoraan poliisilaitokselle. Huomasin, että moni muu hasteli minun perässä tulevaa karkin hajua.
- Hei, haluaisin tavata poliisipäällikön, minä sanoin virkailijalle joka istui pienessä lasikopperossaan.
- Selvä, mene portaat ylös ja toinen ovi oikealta, virkailija sanoi minulle hymyillen.
Menin poliisipäällikön huoneeseen ja kerroin kaiken minkä minä tiesin Fráncosta.
- Kiitos, poliisipäällikkö sanoi minulle, kun olin kertonut kaiken.
Poliisipäällikkö antoi minun mennä kotiin. Kun ensimmäiset uutiset tulivat, katsoin tarkasti kuunnellen. Huomasin pian, että Fránco oli pidätetty ja minut mainittiin uutisista. Laitoin television kiinni ja menin nukkumaan, koska myöhäisutiset olivat loppuneet.
Kun seuraavana päivänä menin töihin kaikki kiittivät minua, koska minun takiani kaikki olivat saaneet tavaransa takaisin. Pia vaihdoin työtäni siviili poliisiksi. Selvitin rikoksia siten, että sormukseni rupesi aina hohtamaan kun joku varas oli lähelläni.. Minun ansiostani maailma oli jo hieman parempi paikka!
Kirj. Katariina 4.lk
Kun olin päässyt maanantai iltana töistä, lähdin kävelemään karkkitehtaalta kotiin. Kävelin erään korukaupan ohi, mutta pysähdyin pian ja kävelin takaisin ikkunan luo. Rupesin katsomaan erästä todella kaunista kimaltelevaa timanttisormusta. Katselin hetken sen hintaa ja rupesin laskeskelemaan rahojani. Iloitsin, koska rahani riittäisivät sormukseen.
Kävelin ovesta sisään ja menin kassan luo.
- Hyvää päivää! Etsittekö jotain tiettyä korua? vanhahko noin kuusikymppinen mies kysyi minulta. Mies oli koruliikkeen omistaja ja perustaja.
- Juu, taidanmpa etsiäkin.. Näin tuossa ikkunassa sellaisen kauniin timanttisormuksen. Haluaisin ostaa sellaisen, minä sanoin.
- selvä, odota hetki niin haen tuolta varastosta sellaisen, mies sanoi ja lähti prtaita pitkin varastoon joka ilmeisesti sijaitsi alakerrassa. Rupesin katselemaan ympärilleni. Koruliike oli pieni ja hieman ahtaan tuntuinen. Joka paikassa oli paljon erilaisia kelloja ja koruja. Liikkeessä oli vain yksi iso ikkuna. Kuulin kun mies käveli vanhoja ja narisevia portaita ylöspäin.
-Tätäkö tarkoitit? myyjä kysyi minulta.
-Kyllä, juuri tuota, minä sanoin hymyillen.
Kun olin lähtenyt liikkeestä, kävelin kotiin ja rupesin katsomaan kello kuuden uutisia. Uutisissa kerrottiin Itä-Helsingin suuresta rikosaallosta. Melkein kaikkien Itähelsinkiläisten arvokkaat timantti korut oli varastettu.
Kun seuraavana heräsin valkoisesta ja sotkuisesta makuuhuooneestani lähdin alakertaan syömään aamupalaa. Huoneen lattialla lojui paljon vaatteitani, kuten koko pienessä kerrostalo asunnossani..
Aamupalan ja aamupesujen jälkeen lähdin ajamaan pienellä Opel Corsallani kohti työpaikkaani eli karkkitehdasta.
Karkkitehtaalla jätin arvotavarani autoon. Kävelin sisään ja vaihdoin työvaatteet päälleni.
- Hei Anna! Onko tavarat hävinneet? työkaverini Minttu kysyi minulta.
- Ei onneksi, sun? minä kysyin Mintulta.
- No, viime yönä minulta oli hävinnyt äitini vanha kultariipus, Minttu sanoi apeana.
Näytin Mintulle surullista naamaa ja jatkoin karkkien pakkausta. Haistoin mille ympärilläni tuoksui. Haistoin ihanan suklaa karamellien tuoksun. Katsoin ympärilleni ja maistoin salaa yhden toffee täytteisen suklaa karkin. Laitoin karkkipaperin taskuuni ja jatkoin töitä.
Kun työpäiväni oli ohi menin vaihtamaan karkin hajuiset työvaatteeni pieneen tavarakaapeilla täytettyyn työntekijöiden huoneeseen. Kävelin suurista lasiovista ulos ja istuin pikkuauton koslaani. Peruutin pois parkkipaikalta ja lähdin ajamaan kotiin.
Kotona tunsin kuinka mahani pohjaa vihloi nälkä. Kävelin jääkaapilleni. Jääkappini oli pieni kokoinen ja aiva tyhjilläään. Tuumasin hetken ja ajattelin mennä läiheseen ravintolaan syömään.
Ravintola oli sisältä punaisella värill'ä sisustettu ja tunnelma oli lämmin ja rauhallinen. Kuulin kuinka astioiden kilinä täytti ravintolan ja kokit nauraa röhöttivät lämpimän oloisessa keittiössä. Kun tarjoilija tuli kohdalleni, hän kysyi mitä minä söisin. Tilasin spagetin tomaatt - rosmariini kastikkeella ja tomaatti - timjami salaattia. Katselin hieman viereisiin pytiin ja huomasin epäilyttävän miehen. Miehellä oli ranskalaisen miehen viikset ja tummat hiukset. Arvelin miehen olevan ranskalainen maahanmuuttaja. Tiesin hänen olevan maahanmuuttaja, koska hän ajoi työpäiväni jälkeen minua vastaan. Katseklin miehen puuhia ja huomasin hänen katselevan naisten käsilaukkuja ja timantti koruja. Pian sormus rupesi hohtamaan outoa punaista valoa, joka muuttui yht´äkkiä vaaleansiniseksi ja jälleen punaiseksi. Sormus lähetti minulle jotain outoa värisevää singaalia, joka pakotti minut tekemään erilaisia asioita. Ensinmäiseksi minun piti mennä miehen luo ja kysyä mitä hän tekee. Mies sanoi olevansa syömässä. Kysyin miksi hän katseli naisten käsilaukkuja.Siihen hän vastasi etsivänsä jotain tiettyä naista kenen kanssa hänen piti syödä tässä tavintolassa.
Kun olin taas omassa pöydässäni istumassa mies tuli minua vastapäätä olevalle paikalle.
- Mikä snun nimesi on? hän kysyi minulta.
- Olen Anna. Entäpä sinä? minä lysyin häneltä.
- Olen Fránco, Fránco vastasi.
Silloin mies istui viereeni ja sanoi minulle:
- Jos yrität selvittää korujen katoamisen arvoitusta, minulta ei heru tietoa. Lopeta selvittäminen sinä senkin karkkitehtailija! Fránco sanoi minulle ja lähti. Odotin, että saisin ruokani. Kun vihdoin oli saanut sen söin nopeasti ja lähdin kotiin. Aioin seuraavana päivänä mennä suoraan töiden jälkeen poliisilaitokselle kertomaan Fráncosta. Lehdessä nimittäin pyydettin kertomaan havannoista jotka liittyisivät koru-varkaaseen. Fránco taisi siksi kieltää minua kertomasta kellekään, koska tiesi poliisien etsivän syyllistä ja korujen kätköä. Maksoin ja lähdin kotiini.
Kun olin kotona menin katsomaan seitsemän uutisia, sillä toivoin, että siellä olisi ollut jotain koruvarkauksista, tai no, minun tiedossa Fráncosta. Uutisissa ei ollut tällä kertaa varkauksista vaan kaikista muista, kuten luonnon ilmiöistä ja sen sellaisista.. Katsoin vielä televisio-ohjelmia kunnes kello puoli yksitoista ja päätin mennä nukkumaan, koska huomenna minulla olisi aamuvuoro ja täytyisi herätä hieman aiemmin kuin muina aamuina.
Kun oli vihdoin aamu menin aamupalalle ja sitten pesemään hampaat, pukemaan ja kaikki joka päiväiset aamupesuni. Lähdin töihin. Töissä minulla oli aivan normaali ja kaikki olivat niin kuin aina ennenkin.
Töiden jälkeen ajoin suoraan poliisilaitokselle. Huomasin, että moni muu hasteli minun perässä tulevaa karkin hajua.
- Hei, haluaisin tavata poliisipäällikön, minä sanoin virkailijalle joka istui pienessä lasikopperossaan.
- Selvä, mene portaat ylös ja toinen ovi oikealta, virkailija sanoi minulle hymyillen.
Menin poliisipäällikön huoneeseen ja kerroin kaiken minkä minä tiesin Fráncosta.
- Kiitos, poliisipäällikkö sanoi minulle, kun olin kertonut kaiken.
Poliisipäällikkö antoi minun mennä kotiin. Kun ensimmäiset uutiset tulivat, katsoin tarkasti kuunnellen. Huomasin pian, että Fránco oli pidätetty ja minut mainittiin uutisista. Laitoin television kiinni ja menin nukkumaan, koska myöhäisutiset olivat loppuneet.
Kun seuraavana päivänä menin töihin kaikki kiittivät minua, koska minun takiani kaikki olivat saaneet tavaransa takaisin. Pia vaihdoin työtäni siviili poliisiksi. Selvitin rikoksia siten, että sormukseni rupesi aina hohtamaan kun joku varas oli lähelläni.. Minun ansiostani maailma oli jo hieman parempi paikka!
Kirj. Katariina 4.lk
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)